Petri Savola

PETRI_kuva

Rollille suunnitellut pelit: Kyoto

Faktat

Petri asustelee pääkaupunkiseudulla vaimon ja kahden lapsen kanssa. Hän valmistui tietotekniikan Diplomi-insinööriksi vuonna 2009, hankki vielä matematiikan tietotekniikan opettajan pätevyyden, ja on nyt työskennellyt koodarina ohjelmistoalalla. Lautapelaamisen lisäksi hän harrastaa salibandya ja jalkapalloa.

 

Lautapelaaminen

Ensimmäisen kunnon kosketuksen lautapeleihin Petri sai Leppävaaran pelikerhossa vuonna 2002. Silloin maistuivat Puerto Rico ja Settlers of Catan, nykyään pelitunteja saa maailmalla mainetta niittänyt Eclipse. Petri kokee, että Europelit ovat usein amerikkalaisia pelejä hiotumpia. Toisinaan näiden teemat ovat pinnallisia, mutta se ei haittaa, jos peli on muuten elegantti ja toimii hyvin.  Petrin mukaan lautapelaamisessa on parasta sosiaalisuus ja kavereiden kanssa vietetty aika. Kivaa on myös pelin ja kanssapelaajien tuoma haaste ja kunnon kilpailuhenki!

 

Pelisuunnittelu

Lähtökohtana Petrillä on usein pelimekaniikat, mutta toisinaan teemakin. Proton hän väsää, kunhan mekaniikka on hahmottunut tarpeeksi selväksi ja muistiinpanoja on enemmän kuin tarpeeksi. Toisinaan prototyypin puskeminen voi tulla todella nopeastikin eteen, jos suunnittelija itse innostuu projektista ihan tosissaan.

Uusia ideoita Petri saa usein pelattuaan muita pelejä, jonka jälkeen hän alkaa pyöritellä mielessään uusia tapoja soveltaa peleissä esiintyviä mekaniikkoja. Esim. Kyoton alkusysäys oli idea siitä, millainen Menolippu olisi ilman lautaa. Jos uusia ideoita ei pulppua, Petrillä kyllä riittää aikaisempia projekteja, joita voi jatkaa eteenpäin. Hyvin todennäköisesti tulemme häneltä näkemään lisää pelejä tulevaisuudessa!

About Eero Hulkkonen